Tarinamme alkaa kesäisen lämpimästä Helsingistä. Mika, Anssi, Raija ja Anni ovat neljä nuorta. Mika on 23-vuotias ja opiskelee historiaa Helsingin yliopistossa toista vuottaan. Hänen pääaineenaan on historia. Hän valitsi historian, koska se oli kiinnostanut häntä lapsesta saakka. Se oli osoittautunut todella mielenkiintoiseksi. Hän oli tuntenut Annin jo lukio ajoilta asti, jossa he olivat seurustelunsa aloittaneet. Anssi taas oli Mikan paras kaveri. He olivat jo lapsuuden kavereita, jotka olivat tutustuneet toisiinsa jo kolmannella luokalla. Annikin oli päätynyt lukemaan historiaa Mikan innoittamana. Anssi toimi lähetin hommissa kolmatta vuotta pienessä kuljetusfirmassa. He olivat olleet aina sopivasti hieman erilaisia, mutta silti jakoivat aina kaikki ilot ja surut. Anssi ja Mika pitivät kumpikin moottoripyöristä ja olivatkin jo pitkään suunnitelleet reissua Lappiin. Mikan kiinnostus harrastukseen oli syttynyt jo nuorena, jolloin hänen isällään oli ollut 750 kuutioinen Suzuki. Se oli ollut pienen pojan unelma. Isä oli aina kyydittänyt Mikaa, joka oli osallistunut pyörän kunnostuksiin ja puunauksiin innolla. Mika oli muutama vuosi sitten, 21-vuotta täytettyään suorittanut moottoripyöräkortin ja omisti nyt Suzuki Intruder merkkisen pyörän. Siinä oli 600-kuutiota. Anssilla oli Hondan 750 Black Spirit.
Anssi oli laittanut pyörän vuosi sitten ja Mika oli omistanut omansa pari vuotta. Raija oli 22-vuotias sairaanhoitaja opiskelija. Anni ja Raija olivat tunteneet toisensa 16-vuotiaasta asti. He olivat tutustuneet lukion ensimmäisellä luokalla. Vuodet olivat tehneet heistä läheisiä ystäviä, Anni oli tukenut Raijaa, kun tämän äiti oli sairastunut syöpään. Syöpä oli ollut parantumaton. Raijan äiti oli kuollut 3-vuotta sitten. Raija oli ollut hyvin läheinen äitinsä kanssa ja menetys oli ollut kova paikka.
Mika kurvasi pyörällään kahvilan eteen, takana istui Anni. He olivat menossa tapaamaan Raijaa ja Anssia. Heidän suunnitelmissaan siinteli kesälomareissu, josta oli ollut jo jotain puhetta aikaisemmin. Mika käänsi avaimesta pyörän sammuksiin ja huomasi ystäviensä istuvan ikkunan vieressä. Anssi huomasi ja heilautti kättään tervehdykseksi. He menivät sisällä tilasivat kahvit ja menivät pöytään.
”Moi, mitä kuuluu?”, Mika heitti.
”Mitäs tässä, just Raijan kanssa tässä mietittiin tätä meidän reissua”, Anssi sanoi. ”Noh, mikäs oli tämän syvän pohdiskelun lopputulos?” Mikan äänensävy oli sarkastinen. ”Lähdetään baanalle ja äkkiä!”.
”No tottakai lähdetään, joko kiinnostaa mihin mennään?”, Mika kysyi. Heillä oli ollut muutamia vaihtoehtoja, mistä Mika ja Anni saivat tehdä lopullisen ratkaisun. Loma olisi kuitenkin mieluinen suuntautuisi se minne päin Lappia vain. ”Sehän sun vissiin piti paljastaa nyt”, Anssi sanoi kulmaansa kohottaen. Hänellä oli kyllä arvelunsa kohteesta. Pohjoisen reissua oltiin suunniteltu jo pitkään.
”No sinne Lappiin tottakai - minne muualle!”, Mika sanoi innostuneen oloisena ja lisäsi sitten.”Ja tarkemmin ottaen Haltille." ”Tarkoitat siis Suomen korkeinta tunturia?”, Raija kysyi.”Jep, se sijaitsee Enontekiön kunnassa. Osittain Norjan puolella - Mahtava paikka.”, Mika sanoi. ”Lopultakin sinne Lappiin, ollaanhan tuota matkaa suunniteltukin pitkään”, Anssi sanoi. ”Niin tosiaan ollaan, lopulta on aikaa ja rahaa toteuttaa se.” Hän katsoi Anssia ja jatkoi, ”Halti on aivan Suomen käsivarren kärjessä.” ”Matkaa täältä sinne kertyy liki 1200 kilometriä...”, Mika sanoi jatkaen, ”Ja tiet loppumatkasta eivät ole aivan valtatie tasoa...” , hän jatkoi.
”No, miksi sinne,tarkoitan siis onko joku erityinen syy?”,Raija kysyi keskeyttäen Mikan.
”On tässä tietenkin muukin syy kuin mahtavat maisemat ja lapsuuden aikanen haave.”, Mika sanoi. ”Eli Annin kanssa opiskeltiin Skandinavian historiaa 1000-1300 luvulta tällä lukukaudella. Siellä oli monia mielenkiintoisia juttuja viikingeistä ja ns. riimukivistä.”, Mika sanoi jatkaen,”Nämä riimukivet oli siis kiviä joihin oli raapustettu myyttisiä tekstejä, enimmäkseen ne oli pystytetty kuolleiden sotureiden muistoksi. Myös merkittäviä taistelupaikkoja ja tarinoita sotureista niistä löytyi.”
"Hmmm...kuulostaa jänskältä, mutta miten ne liittyvät meidän lomamatkaan?”, Anssi kysyi hieroen leukaansa. Hänelle kävisi ihan tavallinen vaellus ja roadtrip reissu, se olisi irtiotto arjesta.” Niitä voi olla siellä alueella. Haluaisin nähdä ja tutkia sellaista.”, Mika sanoi ja jatkoi, ”Eräs vaeltaja oli blogissaan kirjoittanut, että vaellusmatkallaan Haltilla,oli hän törmännyt outoon kiveen. Ei ollut osannut sanoa mihin se liittyy. Sinä oli kuvakin siitä. Eli ihan mielenkiinnosta näin historian opiskelijana haluaisin todella nähdä onko näitä kiviä Haltinkin lähellä ja voidaanhan me siis muutakin duunata siellä. Ihailla mahtavaa lapin luontoa - se jo itsessään tarjoaa meille mahtavat kesälomapuitteet ja irtautumisen arjesta.”
”Minäkin haluaisin oikeasti käydä siellä, se on todellakin vielä melko koskematonta ja todella kaunista luontoa. ", Anni sanoi. ”Saisimme patikoida ja jos nämä tarinat pitävät paikkansa voisimme löytää muutaman riimukivenkin. Siitä tulee aivan paras reissu minkä yhdessä olemme tehneet - olen varma!”, Mika sanoi innosta puhkuen. ”Okei, sinä voitkin toimia sitten meidän oppaana niiden rimmaus kivien etsintään.” Anssi sanoi naureskellen. ”No joo, ei se maailmaa kaada jos ei löydy. Pidetään hauskaa ensisijaisesti. Kiviä löytyy, jos löytyy..." , sanoi Mika. Hän oli aika varma, että he eivät törmää kiveen, mutta reissusta tulisi hyvä silti - porukka takasi sen.
He jatkovat kahvin juontiaan ja keskustelua. Kaikki näyttivät olevan samaa mieltä matkakohteesta, olihan se ollut monen pitkäaikainen unelma, ja samalla tarve päästä reissuun kasvoi heidän vaihtaessaan ajatuksia matkasta ja sen sisällöstä. Muutaman tunnin päästä he lähtivät kahvilasta, mutta sopivat soittelevansa vielä reissun yksityiskohdista. Kaikki olivat yhteisymmärryksessä hyväksyneet matkan päämäärän ja nyt alkoi sen valmistelu. He olivat päättäneet yöpyä matkan varrella yhden yön Oulussa ja jatkaa siitä kohti pohjoista. Helsingistä Ouluun he ajaisivat pitkin rannikkoa pitkin, tytöt halusivat tehdä pieniä matkamuisto shoppailuja - tietenkin. Oulu puolestaan oli sopivasti noin puolivälissä ja siksi hyvä etappi yöpymiseen. Oulussa he voisivat tehdä viimeiset ostokset matkaa varten ja täyttää tankit. He budjetoivat reissua ja katsoivat kohteita, missä voisi matkalla poiketa. Kaikkien tarpeet kuunneltiin, matka olisi kuitenkin ensisijaisesti rentoutumista arjen kiireistä.
Viikot kuluivat nopeasti ja sovittu lähtöpäivä tuli. Pyörien sivulaukut oli pakattu niin täyteen tavaraa, kun niihin meni. Kummassakin pyörässä oli takana nahkaiset sivulaukut. Mikalla oli lisäksi tankin päällä laukku. Tytöt ottivat vielä reput selkään, nyt tavaraa oli riittävästi tai ainakin siltä tuntui.
”Kyypakkaus, taskulamppu, kartta, työkaluja, vaatteita, hammasharjat, ensiapupakkaus, kuivamuonaa... Ollaanko me nyt varmasti otettu kaikki tavarat messiin?”, mietti Mika pyöräänsä pakatessaan.
”No onhan tuota. Sitä mitä meillä ei ole, ei tarvita.”, Anssi tokaisi yksinkertaistaen asian.
”Ok sitten, kai tässä on kaikki...”, Mika sanoi hieman mietteliään näköisenä. Hän piti hyvin suunnitellusta - olihan se puoliksi tehty. ”Ja tosiaan ollaanhan me yö siellä Oulussa”, Anni lisäsi. ”Eiköhän me puuttuvat kamat sieltäkin saada hankittua ja on matkan varrella pohjoseen varmaan jokunen kauppakin - luulisin ainaskin.”
Kun pojat olivat tankanneet pyörät, he suuntasivat Helsingistä kehä kolmoselle ja sieltä Lahden moottoritielle. Mika käänsi kahvaa moottoritien rampilla ja tunsi kuinka Intruder ampaisi innokkaasti moottoritien vilinään. Anssi laittoi vilkun päälle ja seurasi Mikaa. Kesäpäivä oli mitä kaunein taittaa matkaa moottoripyörällä. Kumpikin tunsi villin poltteen sisällään, kun näkivät moottoritien edessään. Anni puristi Mikan vyötäröltä kovemmin, hänen lisätessään vauhtia. Stadi jäi koko ajan enemmän taakse ja pohjoinen määränpää siinteli kaikkien mielessä. He katosivat moottoritien vilskeeseen.
Päivän ajettuaan he saapuivat Ouluun. He olivat pitäneet muutaman vessa- ja jaloittelutauon matkan aikana. Seinäjoella he olivat poikenneet syömään. Ruoka oli ollut normaali huoltsikka sapuskaa - syötävää, vaan ei courmet ruokaa. Moottoripyörällä pitkän matkan ajaminen oli raskasta, jopa nuorillekin miehille ja vaati veronsa. Ouluun saapuessa ilta oli kostean utuinen pienen sateen jälkeen. Heille oli varattu huoneet Hotelli Cumuluksesta. He kirjautuivat vastaanotossa ja menivät huoneisiinsa. Mikalle ja Annille oli varattu yhteinen huone, Anssi ja Raija taas jakoivat toisen huoneen. Anssi oli tuntenut Raijan jo monta vuotta, mutta he eivät olleet koskaan edenneet ystävyyssuhdetta pidemmälle. He olivat kuitenkin aika erilaisia ihmisiä. Raija oli kuitenkin Anssin mielestä mukava tyttö ja salaisesti hän oli ollut aina hieman lääpällään Raijaan. Hän ei vaan ollut saanut Raijaa pyydettyä treffeille. Anssi oli hieman ujo, huolimatta hyvästä ulosannistaan.
”Noh, mitäs tykkäät huoneesta?” Anssi kysyi Raijalta. Anssi oli Mikan kanssa katsonut huoneet ja varanneet ne netistä. ”Onhan tämä ihan kiva.”, Raija vastasi. ”Taidan tästä painua suihkuun, ajomatka tuntuu minussa ainakin hajun muodossa”, Anssi vitsaili. ”Joo hyvä, käy vaan sinä ensin, minä puran hieman tavaroita”, Raija sanoi. Anssi penkoi puhtaat vaatteet kassistaan ja suuntasi kohti pesuhuonetta.
"Raija on kyllä hyvännäköinen mimmi.", Anssi mietti pesuhuoneeseen mennessä. Ehkä tämä reissu lähentäisi heitä enemmän. Hän voisi hyvin kuvitella seurustelevansa Raijan kanssa, hän oli mahtava ihminen. Nainen Anssin makuun. Hän avasi suihkun ja antoi lämpimän veden rentouttaa.
Mika ja Anni olivat käyneet jo suihkussa. Mika katseli ulos huoneen ikkunasta ja siemaili olutta. ”Anni, onko sinusta mukava mennä Haltille? Tarkoitan vaan, että ethän halunnu sinne vain, koska minä ehdotin sitä?”
”Ei se niin ollut hölmö. En ole ennen käynyt lapissa ja olen kuullut paljon tarinoita lapin taianomaisuudesta. Se kuulemma lumoaa kävijänsä. Ja se mystiikka shamaaneineen kaikkineen - jännittävää!” Anni vastasi.
Mika katsoi häntä ja tunsi samalla tavalla. Hän oli aina pitänyt Lappia myyttisenä paikkana, siellä kaukana ihmisvilinästä. ”Ne riimukivet, tai edes yksi kivi, uskotko niitä löytyvän?”, Mika kysyi. ”Miksi en uskoisi, onhan niitä oikeasti löydetty Ruotsistakin.”, Anni vastasi. ”Ja olihan se vaeltajakin jotain kivenmurikoita siellä nähnyt. Kovasti se sitä muistutti.” Anni sanoi silmäänsä iskien.
”Viikingit ovat kyllä kulkeneet pohjoisessa Ruotsissa ja Suomen lapissa, joten luulisi että niitä on Suomessakin.” ”No jos niitä ei löydy, niin sitten ei. Pidetään muuten hauskaa, sehän me osataan. Olutta, sidukkaa ja makkaraa, niin se homma skulaa!”, Anni tokaisi ja pukkasi Mikaa hellästi kylkeen.
Mika nyökytteli ja totesi ”No niinpä. Ei stressiä.”, Mika sanoi. ”Nyt unta palloon rakkaani.”, Anni sanoi ja hyppäsi sänkyyn peiton alle. Mika heitti paidan pois ja pujahti myös lakanoihin. Kumpikin olivat väsyneitä ja nukahtivat nopeasti.
Viereisessä huoneessa Anssi katsoi vielä hotellin kaapelikanavaa, Raijan jo nukkuessa toisessa sängyssä. Anssi silmäili Raijaa, Raija oli söpön näköinen nukkuessaan. Kanavalta tuli historiallinen toiminta elokuva, missä Russell Crowe esitti gladiaattoria antiikin Roomassa. Anssi oli nähnyt elokuvan ennenkin - se oli hyvä. Hän katsoi elokuvan ja alkoi nukkumaan. Huomenna olisi edessä pitkä ajomatka. Anssi painui uneen ja näki unta gladiaattoreista. Hän taisteli unessa areenalla.
Mika heräsi puhelimen herätykseen aamulla, kello oli 8.00. Anni oli nukahtanut illalla Mikan kainaloon ja availi jo silmiänsä raukeana. ”Joko täytyy nousta?”, Anni kysyi. ”Jep, käydään syömässä aamupalaa ja lähdetään sitten liikenteeseen. Moottoritie on kuuma beibi!”, Mika vastasi vitsikkäästi. ”Äääh... olisin voinut vielä nukkua pari tuntia.”, Anni sanoi.
Mika katsoi häntä naureskellen ja totesi.”Ei kuule mahda mitään, Halti ja riimukivet eivät odottele!” "Okei, okei! Mennään, mennään kulta...laitan vain hiukseni.”, Anni sanoi väsyneen kuuloisesti. He pukivat ja pakkasivat tavaransa kasaan. Mika meni koputtelemaan Anssin ja Raijan ovelle. Anssi avasi oven. ”Mites täällä on nukuttu - vai mitä täällä on tehty...”, Mika vitsaili tietäen hyvin, että Anssin ja Raijan välillä oli kipinää..
”No kuule kiltisti oltiin, jos asia nyt sulle kuuluu... Otin parit oluet illalla ja katsoin leffan puolella silmällä. Sen jälkeen olinkin melko valmis tapaus. Olipahan unet yöllä. Olin itsekin gladiaattori. Aika kahelia vai mitä?” Mika katsoi Anssia kulmiaan nostaen ja naurahti.
"Varsinainen gladiaattori siinä meillä...Mennään kohta aamupalalle.”, Mika murjaisi silmiään hieroen. ”Okei, onhan tuo jo nälkäkin. Nähäänpä kohta.”, Anssi totesi takaisin ja sulki oven.
Kaikkien ollessa valmiita, he lähtivät yhdessä aamupalalle hotellin ravintolasaliin. Aamupala oli todella runsas. Tarjolla oli puuroa, nakkeja, kananmunia, muroja ja hedelmiä. Syötyään vatsansa täyteen, he kävi hakemassa tavaransa huoneistaan ja luovuttivat avaimet respaan. Respan tyttö kiitteli iloisesti ja toivotti tervetulleeksi uudelleenkin. He hyppäsivät pyöriensä päälle ja ajoivat lähimmälle huoltoasemalla tankkaamaan pyörät. Molemmat pojat pistivät tankit täyteen 98 oktaanista, nyt polttoaine riittää hyvin Haltille asti ja varmasti pitemmällekkin. Siellä he voisivat tankata paluumatkaa varten. Tytöt nappasivat mukaansa huoltsikalta hieman suklaata ja limua. Mika tarkasti vielä pyöränsä rengaspaineet, hän laittoi jonkin verran lisää ilmaa takarenkaaseen. Nyt he olivat valmiita jatkamaan kohti pohjoista.
Tie vilisti alla, kun Mika kaasutti Suzukinsa sallittuun 100 km/t nopeuteen. Hän oli nopeusrajoitusten suhteen tunnollinen ajaja, eikä Anssikaan ainakaan hänen seurassaan ollut kaahailija. He olivat päättäneet ajaa aivan rajan tuntumassa reitiltä poikkeamatta. Anssi mietti mielessään, että oli hyvä, kun hän oli huoltanut pyöränsä ennen matkaa. Hän oli vaihtanut tulpat ja öljyt, sekä kiristänyt ketjut. Myös Mika oli huoltanut prätkänsä ennen matkaa. Pyörä toimi todella nöyränoloisesti hänen allaan ja matkaa oli helppo taittaa. Tieviitta osoitti seuraavan paikkakunnan olevan Pello, sinne oli matkaa vain 15 km.
Näitä pieniä paikkoja oli paljon rajan tuntumassa pohjoiseen päin mentäessä. Taakse jäi matkan varrella paikkoja, kuten Kolari, Kittilä ja Muonio. Tiet olivat suhteellisen hyväkuntoisia ja matkavauhti pysyikin melko tasaisesti satasen kieppeillä. Säätiedotus oli lupaillut viikolle sadekuuroja, mutta suhteellisen lämmintä. Muonion kohdalla matkalaiset saivatkin pienen kasteen niskaansa. He pysähtyivät pienelle levähdyspaikalle ja ihailivat lapin luontoa vesisateessa. Sade teki hyvää luonnolle. Kaikkialla oli kasvien ja koivujen hyvä kesäinen tuoksu. Kun sade oli lakannu, matka jatkui jälleen. Loppumatka sujuikin lämpimässä auringon paisteessa.
Enontekiöön saapuessa, he ajoivat Hettaan, missä he aikoivat syödä. He pysähtyivät huoltoasemalle. Huoltoasema näytti hiljaiselta, muutama paikallinen istui juomassa kahvia - tai olutta.
Myyjä loi heihin merkitsevän katseen ja totesi, "Vai Lappia sitä tultiin valloittamaan etelästä?" "No joo, pitäähän se kokea kerran elämässä. Tietää sit mistä puhutaan." , heitti Mika takaisin myyjälle. Hän nappasi kahvikupin ja sämpylän mukaansa maksettuaan. Myyjä hymyili takaisin hieman innottomasti. Ehkä hän oli jo nähnyt liian monta valloittajaa. Haltille olisi vielä matkaa ja kartta sovellus ei edes näyttänyt selkeää tietä perille. Heidän olisi ehkä jätettävä pyörät ja vaellettava loppumatka perille. ” "Meidän täytyy varmaan ajaa Norjan puolelle tuonne Birttivarren kylään ja jättää pyörät sinne. Sieltä sitten vaelletaan loppumatka perille.”, Mika sanoi osoittaen paikkaa kartalta.
”Tähän tulee nyt kilsoja hieman enemmän kuin ajateltiin. Nuo tiet ovat todella huonoja ja sade on voinut tehdä niihin pahojakin uria. Et ole tarkkana Anssi sinäkin.” "Tämä reissu senkun muuttuu jännittävämmäksi vaan koko ajan. Kunnon seikkailu meininkiä - Jes!”, Anssi hihkui tapansa mukaan.
”Matkaa kertynee arviolta birttivarresta noin 30km, eli tarkoittanee noin kahden päivän vaellusta.” Mika arvioi kartasta. Hän piti teknologia friikkinä älypuhelimista ja niiden näppäristä sovelluksista. "Älypuhelimien karttasovellukset oli mahtavia nykyään, niihin saa myös ladattua päivitykset ja ne näytti mahdolliset kamerat tolpatkin matkalta." Mika sanoi näppäillen samalla kännykkäänsä.
”Kai sinne on turvallista jättää pyörät?”, Anssi kysyi hieman huolissaan. ”Näillä korkeuksilla ei paljon enää pitkäkyntisiä ole, kun ei oikein ihmisiäkään - turistit niitä tuskin vie niitä leirintäalueelta.”, Mika totesi melko varmana.
"Meillä ei ole kuin kaksi rinkkaa, riittäähän ne?” , Raija kysyi. Hän arvioi mielessään tavaran määrää. Kuivaa vaatetta oli hyvä olla mukana sateiden takia. " Riittää kevyesti, älä huoli. Ostetaan vaan riittävästi nestettä mukaan, sapuskaahan meillä on.
”Anssi sanoi virnuillen ja jatkoi,” Mennään kuule armeijan malliin purkkiruualla.” ”No hyviähän nötkötti ja purkkilihapullat ovat. Et voi kiistääkkään sitä tosiasiaa Anssi?” heitti Mika väliin. ”No joo... maistuu ne kyllä aina paremmalle luonnossa - ihme homma sinänsä...” Anssi totesi muistellen armeija aikoja. Samaiset ruuat oli olleet leirillä herkkua. Tytöt katselivat toisiaan huvittuneina ja ajattelivat, että taas noita poikien intti juttuja. Mika hieroi niskaansa ja sanoi, ”Eiköhän laiteta kamat kasaan ja suunnataan nokat kohti Norjan rajaa ja Birttavartta.”
”Okei, sounds like a plan!” Anssi totesi ja veti jo samassa kypärää päähänsä. ”Minä ajan edellä, yritähän poika pysyä perässä.” Virnuli Mika ja käänsi virta-avainta.
Hetasta oli matkaa Norjan rajalle ylityspaikkaan vielä noin 150km. Lapin tiet olivat koloisia ja routavaurioisia, mutta vaikka matka eteni hitaasti, lopulta Norjan raja tuli vastaan. Matkalla he ihailivat Lapin mahtavia tuntureita ja upeaa luontoa. Kukaan heistä ei aikaisemmin ollut käynyt Norjassa, joten Mika laittoi vilkun päälle ja heilautti kättä merkiksi Anssille. Anssi ajoi myös tien laitaan ja katsoi, kun Mika kaivoi kännykän esiin.
”Otan muutaman kuvan muistoksi, kun ei ole täälläpäin ennen tullut liikuttua” Anni nojaili pyörää vasten. ” Anssi, ota meistä kuva yhdessä ja yritä vangita tämä mahtava luonto mukaan kuvaan.”, Mika sanoi ja antoi kameran Anssille.
” Noh, ottakaahan nyt kunnon poseeraus ja Mika ota Anni kainaloon! ”Anssi komensi pariskuntaa.